juhawelling Ajatuksia asemasodaksi muuttuneen kansalaiskeskustelun rintamalinjojen välistä.

Jalkaväkimiinat

Jalkaväkimiinat

 

”...millään muilla mailla

kuin Suomella se ei oo riskiä vailla”

 

Jälleen on luotu yksi niin sanottu keskustelu kansalaistemme iloksi ja ihmetykseksi. Suokaa anteeksi jos kutsun sitä niin sanotuksi keskusteluksi ja mikä oikeus minulla siihen olisikaan - toiset ovat rehdisti puolesta ja toiset pistävät visusti kampoihin, aivan kuten kunnon asemasodassa kuuluukin. Naapurin juoksuhautoihin huudellaan leikillisesti herjoja ja saattapa joku vihervasemmistolainen tarjota pilkkaakin vastapuolen tarkka-ampujalle kohteeksi.

Tällä kertaa keskustelun aiheena on kansallinen kulttuuriperintö ja sen rikas esineistö, tarkemmin sanottuna jalkaväkimiinat, joista kansamme päätti luopua suuressa viisaudessaan Herran vuonna 2012. Jälkeenpäin päätös on kuitenkin alkanut kansakuntaamme suuresti kaduttamaan ja kun keskustelu Natosta on muuttunut vanhaksi purukumiksi, niin uutta makua purukumiin saadaan vihdoinkin miinoista.

 

” Jos Lännen Liittoon ei matkamme vie, miinoitettakoon siis Itäinen Tie!”

 

Näin lausuu valistunut älymystö, poliittinen johto sekä kansamme tavalliset, mutta eivät toki vähäpätöiset rivijäsenetkin. Voitaneen kiistämättä sanoa, että nyt ovat kansamme syvät rivit liikekannalla. Veronmaksajat kautta maan yhdessä tuumin laittavat hattunsa kiertämään ja nälkäpäiväkeräyskulhon viereen ala-asteen ruokalaan ilmestyy toinen kulho. ”Se tärkeämpi” ,sanoo isi kotona. Miinat on saatava takaisin!

 

Mikä saa kansamme näin yhdessä tuumin toimimaan? Olemmehan tunnetusti erimieltä lähes kaikesta. Vastaus on lyhyt ja ytimekäs. Helppo lausua. Miinat.

 

Ymmärtämätön saattaa nyt erehtyä kysymään, mihin niitä miinoja sitten käytetään, mikä on näiden esineiden todellinen virka ja tarkoitus? Kesäinen torikahvilakeskustelu Heinolassa keskeytyy tällöin kuin seinään ja torielämä hiljenee. Katseet kääntyvät hitaasti kohti tuota onnetonta kysyjää. Onko se yllättäen järveltä nouseva ukkonen, joka saa ilman näin raskaaksi? Ehkä sitäkin, mutta onneksi jostain löytyy maltillinen mieshenkilö, joka ottaa kiusallisen tilanteen haltuunsa ja kertoo kohteliaalla äänellä kysyjälle, mikä onkaan miinojen todellinen merkityksellisyys. Selkokielisten uutistenlukijan äänellä tuo mieshenkilö sanansa sovittaa seuraavasti:

 

” Miinat  ovat  sodan  ajan  välineistöä.  Rauhan  aikana  makuutamme  miinoja  salaisissa  luolissa,  mutta  kaivamme  ne  sodan  hetkellä  esiin.  Kuten  intiaanit  kaivavat  sotakirveensä  vaaran  uhatessa.”

 

Kysyjä ymmärtää nyt, että esineillä on perinteisen käyttönsä ohella myös vahva symbolistinen asema koko kansallisidentiteetillemme ja allekirjoittaa odottavan toriyleisön edessä kansalaisaloitteen miinojen puolesta. Torielämä nytkähtää huojentuneena jatkamaan keskeytyneitä toimiansa ja saatetaanpa kysyjälle tarjota torikahvitkin, sillä samassa veneessä pääsee nyt kysyjäkin keikkumaan kohti turvallisempaa tulevaisuutta.

 

Tarkastelkaamme nyt hieman tuota äsken esiin tullutta tulevaisuutta. Tuossa tulevaisuudessa miinoja kylvävät meidän sveitsiläisen rannekellon tarkkuudella toimivat sissipartiomme vain tarkoin merkityille paikoille ja vieläpä keräävät kolmen vuorokauden yhtämittaisen valvomisen jälkeen sattuneessa äkillisessä vetäytymisessä pois maastosta kuleksimasta joka ainoan kappaleen. Ehkä muun maan eläjälle tämä on sangen hämmentäväkin suoritus, mutta kotimaassamme se on arkipäivää. Tuhannet ja taas tuhannet toistot ovat saattanneet sotilaamme sellaiseen mielentilaan, jossa kaverin tahi vaimon lisäksi ei miinojakaan jätetä.

Miinamme siis niittävät täsmäiskun tavoin vain vihulaisen nälkäisiä partioita. Sotilaamme toimivat kuten sivistyneessä hyvinvointiyhteiskunnassa toimitaan, eli miinoja ei kertakaikkisesti maastoon jää. Ja jos jäisikin – huomioitakoon tämäkin asian laita, sillä eihän vara venettä kaada - jos niitä korpimaille taistelun tuoksinassa jäisikin, niin rauhan palattua maahamme, saapuvat uljaat pioneerijoukkomme muistiinpanoineen korjaamaan kaikki ylijääneet parempaan talteen taas seuraavaa maatamme uhkaavaa koitosta silmällään pitäen.

 

Toinen pioneereista lukee herkistyneenä nyt jo edesmenneen sissipäällikkö Mäkelän kauppalapun taakse rustaamasta ohjeesta runolliset koordinaatit:

 

”Siellä jossain

havujen alla

sen piti olla”

 

ja toinen löytää alikersantti Salmisen tekstiviestihistoriasta mitäpä muutakaan kuin täydelliset gps-luvut itse Isolle marjapaikalle - kuusi pulleaa putkimiinaa loikoilee näreikössä vain odottaen poimijaansa. Seitsemänteen on sattunut hirvi pioneerijoukkojemme suureksi iloksi. Nuotiolla paistuu illalla oikea Miina-Hirvi ja se ken löytää paistin palastaan metallikappaleen, saa toivoa kuin lapsena joulumantelin suustaan kaivaessa. Rauhaa, rauhaa, rauhaa.., mitäpä muutakaan tuo kelpo pioneeri ajattelee hiljaa mielessään, mutta ääneen ei lausua tohdi. Vain tyyni kesäyö kuulee ja iäksi hautaa pioneerin harhailevat ajatukset.

Ja koska yhteiskuntamme jälleen nousee sodasta kuin feeniks-lintu muiden maiden hämmentyneiden ilmeiden edessä, ei miinoihin lopulta kuole – tätä on vaikea uskoa mutta totta se on - ei kuole yhtä ainokaista kansamme vesaa vaan he saavat rauhassa kasvaa ja vannoa ristilippumme puolesta henkensä kuten isiensä isät ovat tehneet kautta historian. Turvassa nukkuvat taas äidit ja lapset ja sammalvuoteellaan oravainen poikineen.

”Sun poikas valvoo!” huudahtaa nyt runoilijaksi heittäytyvä pioneeri tuohon samaiseen kaikenkätkevään kesäyöhön ja liikuttuu itsekin omista aatoksistaan. Harvoin on kivisydän rinnassa näin sykähtänyt, mutta kesäyö sen katajaisessa kansassamme aina saa pamppailemaan tavallistakin kiivaampana. Olisipa tässä nyt sitä kulttuurin perimää tallennettavaksi, mutta kukaan ei valitettavasti ole suviyössä kirjaamassa aloittelevan runoniekan sanan säilän herkimpiä helähdyksiä. Ja ehkä näin on kansamme puolesta parempikin. Liiaksi ei runojakaan ole hyvä nauttia, siinä arkinen aherrus jää kovin helposti jalkoihin jos työn sijaan käteen eksyvät runokirjat tahi muut sielun syvänteitä luotailevat pamfletit. Miinat jäisivät maastoon jos repun sivutaskusta livahtaisi runoutta metsäleirin turmioksi.

 

Pioneerimme käy nyt itsekin sammalmättäälle loikoamaan ja muistelee taistelutoverinsa lausahtamaa sananpartta jotokselta. ”Elähän hättäile, istutaan mättäälle” oli tuo koiranleuka sanonut kesken suunnistusoperaatiota. Mutta mitä rahinaa kuuluukaan sammalmättään alapuolelta. Myyräkö, hän ihmettelee? Rahina kuuluu kuitenkin syvemmältä rakkaan maamme povesta. Siellä syvällä peruskalliomme uumenissa piinallisen tarkat insinöörimme jo arkistoivat ja järjestävät tarkoin löydetyt miinat siistiin riviin. Ovatko ne kaikki nyt tässä, kysyy vastavalmistunut insinöörin poikanen? Eivät tietenkään, kuiskaa vanhempi virkaveli. Sillä naapurikammiossa niitä painetaan jo lisää. Jalkaväkemme tarvitsee toimiinsa miinoja, jotta naapurin väestä tulisi tarpeen vaatiessa jalatonta.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän MatiasKapanen kuva
Matias Kapanen

Miljardin Euron miinaan astuminen luokitelkoon raajarikon uusrikkaaksi, lottovoittajaksi. Mutta kysymys kuuluu, miten häikäilemättömästä miinasta on oltava kyse, jotta sen hinta saadaan niin ylävireiseksi?

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

jotta naapurin väestä tulisi jalatonta,se edellyttää että he ovat väärässä paikassa,,,!
Voidaan toki luopua kaikista aseista,rakentaa hyviä uusia teitä pietarista kohti helsinkiä ja kouluunkin voidaan ottaa venäjä pakolliseksi kieleksi,,,!

Käyttäjän juhawelling kuva
Juha Welling

Nuo Venäjän kehnokuntoiset tiet (tähän en itse kannata veromarkkojamme käytettäväksi) ja uuden pakollisen kielen koulutus ovatkin sitten hieman laajempi aihe. Väännetään nyt aluksi vaan näistä kahdesta pakollisesta kielestä, siinäkin riittää puitavaa.
Tässä keskustelussa kuitenkin ehkä enämpi miinoista. Alkaa muuten heti aluksi rönsyämään turhan paljon.

Käyttäjän cahlstrand kuva
Christian Ahlstrand

Kun Haloset ja hengenheimolaiset Suomessa ja ulkomailla päättävät kielloista, niin he eivät koskaan välitä siitä, että korvaava asejärjestelmä voi olla vielä pahempi.

Näin on nyt käymässä. Jalkamiinat Suomessa merkittiin karttoihin jo etukäteen, eli hautaaminen tehtiin esikunnassa laaditun kartan mukaan. Kyse ei siis ollut esim jälkikäteen dokumennoinnista jolloin kartta voisi kadota tai jäädä kiireessä tekemättä.

Miinat korvataan nyt sirotekranaateilla, joita ei karttoihin voida merkitä. Lumessa ja suolla 25-35% jää miinoiksi. Jotkut narustaan jopa puiden oksille, ja räjähtää kun metsuri kaataa puun.

Miinakielto tehtiin siksi koska Afrikassa ja Aasiassa miinakarttoja ei tehty, eikä ollut karttojakaan. Omat joukotkin saivat paljon tappioita näiden takia. Esim kuubalaiset sotilaat levitti Angolaan miljoona miinaa, ja menettivät siinä omiakin miehiään tuhansia, jopa 10 tuhatta 1975-1992.

Toimituksen poiminnat